”Ei päivää ilman elantoa, eikä yötä ilman vinettoa.” lukee Pernon telakan pukuhuoneen numero 1217B vessan seinässä. Tämän lauseen, kuten niin monen muunkin lauseen, merkitys on jo nykysukupolvelta kadonnut.
Aikakaudelle tyypillinen kielenkäyttö hiipii kielillemme. Se soluttautuu puheeseemme ja usein emme tule edes ajatelleeksi, mitä oikein sanoimmekaan. Osa sanoista on menettänyt merkityksensä, koska niitä käytetään enemmän maailmanselityksinä kuin sanoina. Houkutus käyttää kieltä vallankäytön välineenä on suuri. Oli tapahtumapaikkana sitten supermarketin kassa, sairaala, yt-neuvottelut tai yliopiston ruokala.
Globalisaatio on tyyppiesimerkki sanasta, joka ei oikeastaan tarkoita enää mitään. Globaali markkinatalous, globaali demokratia ja globaali tietoyhteiskunta ovat kaikki maailmanlaajuisia, mutta kuitenkin niistä puhutaan globaaleina, ameboina.
Kun valtiomies, asiantuntija tai yritysjohtaja sanoo sanan globalisaatio, se tarkoittaa, että toivo on jo menetetty. Nykyään ikäviin kysymyksiin vastataan globalisaatiolla. Emme voi tehdä mitään, koska globalisaatio toimii toisin. Globalisaatio toi laman ja vei rahat, kyllä kansa maksaa.
Globalisaatio ei toimi, sillä ei ole tahtoa eikä päämäärä. Globalisaatio -sanan käyttäjät toimivat. Osa heistä tietää, mitä tekee. Toiset tyytyvät toistelemaan kuulemaansa.
Akateeminen diskurssi representoi tieteellisen keskustelun probleemin rannalle ja lähti emansipoituneen rihtarin kanssa ekskursiolle 4. lipille. Siellä he harjoittivat eksaktia lakin seevausta makkaran reunalta ja distanssia psykologian kenttään yhteisen tahtotilan ja saavutettujen synergiaetujen avulla.
Jos viestintä vaikeutuu jo nykyihmisten kesken, kuinka vaikeaa se onkaan nykyihmisen ja ensi vuosisadalla elävän globaalin metropoliitin välillä? Viestinnän pääasiallinen tarkoitus on viestiä omia ajatuksia mahdollisimman selkeästi toisille ihmisille. Tämä periaate näyttää olevan katoava perinne nykymediassa ja nykyisessä "sivistyneessä" kielenkäytössä.
Sivistyssanojen tarkoituksena ei ole pönkittää viestijän egoa pätevyyden sädekehällä, vaan oikoa ja lyhentää viestintää. Suurin osa nykyisestä sivistyssanojen käytöstä tosin oikoo suoraan lähimetsään.
Jo itse sana "sivistyssana" on käsitteenä ongelmallinen, koska siihen sisältyy vahva viittaus siitä, että sivistyssanat olisivat jotenkin parempia ja tieteellisempiä kuin muut sanat. Surullisinta on, että osa ihmisistä myös ajattelee näin. Monissa teoksissa joutuu valitettavasti huomaamaan kuinka kirjoittaja yrittää todistaa tieteellisyyttään ja pätevyyttään lukijoilleen käyttämällä mahdollisimman paljon sivistyssanoja ja monimutkaisia lauserakenteita.
Sivistyssanoja tarvitaan rajatuissa tapauksissa, joissa vakiintuneilla käsitteillä määritellään suurempia kokonaisuuksia. Sivistyssanoja käytettäessä pitäisi kuitenkin aina miettiä, että helpottavatko ne viestin perillemenoa vai käytetäänkö niitä pelkästään vakiintuneen tavan ja tieteellisen ympäristön aiheuttaman sosiaalisen paineen takia.
Ne sanat, jotka sanomatta jäivät, sanat, joita ei kai ollutkaan
sanat, jotka pettävät, kun niitä tarvitaan
ja minä olen miettinyt jo kauan. jotain, josta sulle kertoisin
vaikka tuskin muistan enää osoitettakaan
-Gösta Sundqvist
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti