tiistai 30. kesäkuuta 2009

Vallan vahtikoira



Suomessa media, varsinkin sanomalehtimedia, on ollut jo pitkään luotettavan tiedonvälityksen pääasiallinen ja “ainoa oikea” kanava. Suomalaiset lukevat paljon lehtiä, katsovat televisiota ja internet on käytössä nykyään jo kaikissa ikäluokissa. Silti aika ajoin tuntuu siltä, että ihmisten tietoisuus ympäröivistä tapahtumista on kaventunut. Aivan kuin ihmisten yleinen käsitys todellisuudesta olisi nykyään suodattuneempaa ja yksipuolisempaa kuin ennen.

Syyksi on esitetty television hömppäsarjoja, laiskistunutta nörttisukupolvea ja medianlukutaidottomuutta. Julkisuuteen ei ole päästetty näkemyksiä, jotka syyttävät nykyisestä tilanteesta ennemminkin mediaa itseään kuin sitä seuraavia kansalaisia. Mutta eihän mediassa voi olla mitään vikaa?

Tutkimustulokset, joissa suomalainen media todetaan korkeatasoiseksi ja riippumattomaksi vuosi toisensa jälkeen ovat omiaan johtamaan keskustelun väärille urille. Journalistit muistavat korostaa riippumattomuuttaan, lehdistönvapauttaan ja journalistista etiikkaansa aina läkähdyksiin asti silloin, kun joku vääräuskoinen erehtyy epäilemään median puolueettomuutta.

Katsotaanpa uudestaan. Suomessa ei ole ennakkosensuuria. Lehdistön vapautta uutisoida asioista rajoittavat vain laki yksityisyyden suojasta ja hyvä maku eli journalistinen etiikka, jos nekään. Miten voimme väittää median olevan riippuvainen tai jopa puolueellinen, vääristyneen tiedon levittäjä?

Yksikään media ei ole rahallisesti riippumaton. Päätoimittaja ja toimituspäällikkö päättävät viimekädessä median toimituksellisen linjan eli sen, mitä ja miten se kertoo tapahtumista ja ilmiöistä. Suurten päivälehtien ja uutismedioiden omistajilla on valtaa tähän linjaan, he nimittävät päätoimittajan.

Pääministerin naissuhteet saavat nykyään enemmän palstatilaa kuin hallituksen ajamat ja eduskunnan hyväksymät lait. Samaan aikaan, kun media on huolissaan kansalaisten poliittisen kiinnostuksen vähentymisestä, se tarjoaa ihmiselle yhä vähemmän tietoa poliittisista tapahtumista ja päätöksenteosta.

Miten demokratia voi ylipäänsä toimia, jos ihmiset eivät saa riittävästi tietoa poliittisten päättäjien toiminnasta? On helppoa tehdä kovia poliittisia päätöksiä, jos tietää median uutisoivan vain siitä, kenen kanssa menee seuraavaksi elokuviin.

Suomalaisesta mediasta on tullut vallan vahtikoira, neljäs valtiomahti, sanan varsinaisessa merkityksessä. Se pitää huolta siitä, että ikävät asiat tulevat julkisuuteen vasta jälkikäteen ja yllätyksenä. Se muokkaa ajatusmaailmaamme jatkuvasti julkaistessaan vallankäyttäjien toimintaa puoltavia asiantuntijalausuntoja ja artikkeleja. Se antaa tilaa näennäiselle kritiikille, mutta tylpistää siltäkin kärjen.

Poikkeukset ovat harvassa. Zinet ja muut pienet vaihtoehtomediat tarjoavat meille tietoa asioista, jotka eivät yleensä muualla pääse esiin. Luonnollisesti myös niiden jutut heijastavat kirjoittajien ja päätoimittajan näkemyksiä ja ajatusmaailmaa, kuten kaikissa muissakin medioissa. Zineä lukiessaan voi kuitenkin olla lähes varma siitä, että pystyy näkemään jutun sävyyn ja painotuksiin vaikuttavat tekijät.

Nykyään zinen tekeminen on halpaa ja suhteellisen vaivatonta. Toivottavasti ihmiset uskaltavat tarttua sen antamiin mahdollisuuksiin, niin paperilla kuin verkossakin.

Tarkoituksenani ei ole väittää toimittajien olevan vallanpitäjien ohjaamia robotteja, tai että suurin osa uutisoinnista olisi valheellista. Moni toimittajista työskentelee intohimoisesti ja ammattitaitoisesti. Heidän mahdollisuutensa saada juttunsa julkaistuksi on kuitenkin sidottu ne julkaisevan median yleiseen linjaan.